Tänään alkoi kvartaali, jonka aion pärjätä ilman karkkeja, jäätelöä ja muita makeita tai rasvaisia herkkuja. Vakaa päätökseni on tyytyä aterioilla yhteen lautasmallin mukaan kasattuun annokseen ilman santsausta sekä suosia hedelmä- ja kasvisvälipaloja. Hedelmiä ja kasviksia uppoaa nykyisinkin runsaasti, mutta ihan liikaa kaikkea muutakin.

Kolmen kuukauden totuttelusta tulee toivoakseni toinen luonto. Vaikeina houkutuksen hetkinä matkan varrella uskon tämän säännölliseksi tarkoittamani raportoinnin muistuvan mieleen ja auttavan valinnoissa.